tiistai 13. syyskuuta 2011

Runkosarjan lopullinen järjestys 2011-12

SM-liiga käynnistyy torstaina 15.9. viiden ottelun voimin. Ehkä kierroksen mielenkiintoisin kamppailu käydään Ilmalassa Jokereiden ja HIFK:n välillä. Jokereilla on varmasti paljon kalavelkoja maksettavana viime keväisen tiukan puolivälieräsarjan häviämisen myötä. Sanomattakin on selvää, että nämä kaksi joukkuetta ovat vakavasti tavoittelemassa Suomen mestaruutta kauden päätteeksi. Hyvä alku sarjalle on molempien joukkueiden kannalta tärkeä asia. Siksi torstai-ilta Ilmalassa tulee olemaan kuuma ja tulinen.

Lisähehkua liekkiin puhaltaa varmasti Jarkko Ruutu, jonka siirtyminen narripaitaan oli monelle HIFK-fanille ankara pettymys. Itsekin HIFK-värien puolesta liputtavana olen kuitenkin sitä mieltä, että Rudin sopimusasioiden ympärillä käytiin aivan ylimitoitettua keskustelua. Kyseessä on nimittäin kolmos-nelosketjun voimalaituri, joka mielestäni on nähnyt jo parhaat päivänsä. HIFK-sopimus todennäköisesti kaatui siihen, että joukkue tarjosi Ruudulle paperia, jonka euromäärä oli oikeassa suhteessa pelaajan profiiliin nähden. Kekäläinen todennäköisesti pystyi tarjoamaan Ruudulle rahakkaamman ja pidemmän sopimuksen. Aika näyttää, onko Ruutu ansaitsemansa eurokasan arvoinen. Henkilökohtaisesti ennustan, että Ruutu tulee tekemään takuuvarmasti paljon töitä ilta toisensa jälkeen. Ruudun kova työmäärä ja yritys poikii kuitenkin hurjan määrän jäähyminuutteja (tuntien SM-liigan tuomarilinjan tai -linjattomuuden sekä alati liigassa isoa roolia näyttelevän pärstäkertoimen). Nähdäänkö tällä kaudella uusi pelaajakohtainen ennätys jäähyminuuttien suhteen? Siihen on olemassa kaikki edellytykset. Ruutu saattaa olla joukkueelleen arvokas pelaaja alivoimien tappajana ja vastustajien parhaiden pelaajien eliminoijana, mutta hän saattaa myös muodostua rasitteeksi joukkueelleen edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Ajattelin ennen liigan alkua tarjoilla etukäteen veikkauksen runkosarjan lopullisesta järjestyksestä keväällä 2012. Olkaapa hyvät :)

1. Jyp
2. Jokerit
3. HIFK
4. Ässät
5. Kalpa
6. Pelicans
7. Lukko
8. Kärpät
9. TPS
10. Blues
11. Ilves
12. Tappara
13. HPK
14. SaiPa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti